Vuonue

vuonuen langat

kotimaista villalankaa
Vuonueen langat ovat kotimaisia, ekologisia ja jäljitettäviä. Valikoimasta löytyy sekä täysvillaisia että tencel-puukuidulla vahvistettuja lankoja eri paksuuksissa. Kaikki villa on suomalaista, pääosin suomenlampaiden ja kainuunharmaiden, eikä missään langassa ole superwash-käsittelyä.

Lankojen alkuperä on omien lampaiden villassa, mutta tuotannon kasvaessa villa ostetaan myös muilta kotimaisilta lammastiloilta. Vuonue haluaa edistää suomalaisen villan käyttöä ja varmistaa, että arvokas raaka-aine päätyy hyötykäyttöön sen sijaan, että se jäisi käyttämättä.
Vuonue_langankierto
Hahtuvalanka

Hahtuvalanka on pehmeä ja ilmava lanka, joka koostuu 2- tai 4-säikeisestä löyhästi kierretyistä kuiduista. Se säilyttää villan luonnollisen ilmeen ja sopii sekä huovutettaviin että huovuttamattomiin tuotteisiin.

Hahtuvalanka on suosittu erityisesti islantilais- ja norjalaisneuleissa, ja ohut hahtuvalanka toimii hyvin esimerkiksi myssyissä, lapasissa ja huiveissa.
Neuloessa huovutettavia tuotteita tulee ottaa huomioon kutistuminen, joten tuotteista kannattaa tehdä noin 20–30 % suurempia.

Lankojen yhdistäminen vyyhtien vaihtumiskohdassa onnistuu hieromalla lankojen päitä yhteen, mikä vähentää solmujen tarvetta. Vyyhdissä voi olla tuotannollisista syistä paksumpia kohtia, jotka voi ohentaa tai poistaa tarvittaessa.

resque-elsa

Vuonue Rescue -langat ovat ylijäämäeriä, jotka ovat jääneet muilla lankatoimijoilla käyttämättä. Ne värjätään uudelleen Vuonueen oman värikartan sävyihin ja saavat näin uuden elämän käsityömateriaalina. Samalla asiakkailla on mahdollisuus hankkia laadukkaita lankoja edullisemmin ja osallistua materiaalien vastuulliseen hyödyntämiseen.

Kierrätysvillalanka

Vuonueen kierrätysvillalangat valmistetaan suomalaisista poistotekstiileistä talteen otetusta villasta, joka palautetaan kuiduksi Paimiossa. Jämsässä kehrättäessä siihen lisätään kotimaista villaa, pääosin suomenlammasta, mikä parantaa langan laatua ja kestävyyttä. Kierrätysvilla on enimmäkseen merinoa.

Langat värjätään Hämeenkyrössä Vuonueen oman värikartan sävyihin. Kierrätyskuidun eri värisävyt tuovat lankaan kauniin tweedmäisen ilmeen. Samaa neuletta voi täydentää samanpaksuisella uudella villalangalla, ja langat on nimetty yhdistämisen helpottamiseksi (esim. Elsa & Kierrätys-Elsa).

Lanka on myös kierrätettävissä uudelleen, kun neule aikanaan tulee käyttöikänsä päähän.

sukkalangat

Vuonueen sukkalankavalikoimasta löytyy sekä biohajoavalla polyamidilla että tencelillä vahvistettuja lankoja, jotka yhdistävät kestävyyden ja ekologisuuden.

Tarmo on Vuonueen kestävin sukkalanka, jossa on tiivis kierre ja vahvikkeena biohajoavaa polyamidia. Se kestää käytössä yhtä hyvin kuin perinteinen polyamidi, mutta maatuu tietyissä olosuhteissa jopa viidessä vuodessa. Tarmo sopii sukkiin ja muihin neuleisiin, ja sitä voi yhdistää samanpaksuiseen täysvillalankaan, kuten Tilttaan.

Wilhelmi, Pentti ja Usko ovat muovittomia sukkalankoja, joissa vahvikkeena on 30 % tenceliä – luonnollista, silkkimäistä ja ekologista puukuitua, joka lisää langan kestävyyttä ja tuo siihen pehmeyttä ja kevyen kiillon. Langat ovat täysin biohajoavia ja sopivat monenlaisiin neuleisiin.

Kaikissa Vuonueen langoissa käytetty villa on kotimaista, pääosin suomenlammasta ja kainuunharmasta. Kehräys tapahtuu Pirtin kehräämössä ja värjäys Kyröskoskella Vuonueen oman värikartan mukaan. Värisävyissä hyödynnetään myös kasvivärjäyksen perinteitä.

kampalanka

Pentti ja Wilhelmi ovat kampalankoja, joissa yhdistyvät suomalainen villa ja pehmeä tencel-kuitu. Ne ovat silkkisen tuntuisia, kauniisti kiiltäviä ja erityisen miellyttäviä ihoa vasten. Langat sopivat loistavasti herkkäihoisille sekä esimerkiksi pitsi- ja pintaneuleisiin, joissa sileä ja tasainen pinta korostuu.

Langat sisältävät 70 % suomalaista villaa (suomenlammas ja kainuunharmas) ja 30 % tenceliä, joka on eukalyptuspuusta valmistettu ekologinen puukuitu. Tencel lisää lankaan laskeutuvuutta, pehmeyttä ja kiiltoa. Villa ja tencel täydentävät toisiaan: ne ovat hengittäviä, siirtävät kosteutta ja tuntuvat lämpimiltä, ja molemmat materiaalit ovat biohajoavia ja antibakteerisia.

Scroll to Top